Alexander-asema Tietoinen Oy
Koulutie 4 A 2
35300 Orivesi
050-59 22 439
enni.lakkala@tietoinen.fi

Vuosi 2014 muutoksen tuulia ja taloudellista taantumaa

Vuoden alussa ei tullut uusia opiskelijoita.

Opintojaan jatkoivat
Marjo Lehtinen Espoosta (2.-3. lukukausi),
Assi Aladin Tampereelta (4.-5. lukukausi) ja
Tuula Hietala Mäntästä (7.-8. lukukausi).

Vaikka koulu oli pienimmillään keväällä jatkoivat pääopettaja Enni Lakkalan apuna Hannele Kiikkala nimettynä assistenttina ja Seija Varkila anatomian ja fysiologian opettajana. Teimme kaksi laajaa projektia ratsastuksesta (Sally Tottlen oppien pohjalta) ja selkäuinnista Shaw-metodin pohjalta. Pääsimme ratsastamaan Hannen Fasulla läheiselle ratsutilalle. Hanne kävi harjoitusoppilaana kolmasvuotisella Tuulalla ja sai opastusta Alexander-tekniikkaan myös Fasun selässä vastavuoroisesti. Lähiyhteistyötä parhaimmillaan.

Koululla kävi kaksi muusikkoryhmää hakemassa opetusta tekniikasta soittamiseensa ja lauluun: Maaliskuussa Alexander-opissa kävi Asta Helanderin Orivedeltä kokoama muusikkoryhmä - päivä huipentui "Elämän sait soimaan" esitykseen, joka toivotti koulun kolmannen vuoden opiskelijan, Tuula Hietalan samalla uudelle vuosikymmenelle ja tulevaan ammattiin.

Kesäkuussa kävi Jyväskylän ammattikorkeakoulusta neljän musiikinopiskelijan/muusikon ryhmä Laura Kuisman kokoamana. Kokemukset olivat antoisia puolin ja toisin sillä samalla kun vierailijat perehtyivät Alexander-tekniikan perusteisiin, koulun opiskelijat saivat opetusharjoittelua - ja taidokkaita konsertteja, joiden ääni-tila-aika avaruus kasvoi Alexander-työn myötä.

Teimme kokeiluja myös Alexanderin tekstien lukemisessa: Tutustuimme mm. Soile Lahdenperän väitöskirjaan ja luimme Man´s Supreme Inheritance –kirjaa teemapohjalta ja liitimme luettua tutkiviin kokeiluihin. Hannele nosti psykofyysisen oppimisen psyko -puolta esiin Alex Maunderin Let your life flow ja David Servan-Shraiberin ajatusten kautta. Myös Seijan tunneilla mietittiin fyysisen puolen lisäksi tietoisuuden neurologista perustaa. Teema tulee jatkumaan syksyllä, sillä Alexander-tekniikan kansainvälisellä tietoisuusviikolla teemana on stressi.

Kevään aikana koulussa vierailivat opettamassa Mervi Martikainen, Pirjo Sysikaski, Helena Markula, Pirkko Havukainen ja Anne Alanne.

Kesäkurssien tiedotustöissä koululla työskenteli keväällä toisen vuoden opettajaopiskelija Assi Aladin ja kesäkursseista toteutuivatkin peruskurssi Alexander on…, Ääni ja Alexander sekä Elämäsi väreinä.

Syksyllä vanhat opiskelijat jatkavat opintojaan STATin (The Society of Teachers of The Alexander Technique, www.stat.org.uk ) kautta, uudet opiskelijat liittyvät joko ATE:en (Alexander Technique Education, www.ate.org.au ) tai Finstatiin, jos Finstat saa toimiluvan myöntämiseen liittyvän prosessin päätökseen ennen lukukauden alkua.

Syksyllä 2014

Koulu siirtyi ATE:n, Alexander Technique Education’in valvontaan.

Syyslukukaudella opiskelivat:

Tuula Hietala viimeistä, yhdeksättä lukukauttaan ja valmistui viimeisenä STATin sertifioimana opiskelijana syyslukukauden lopussa 28.11. Onnea.

Marjo Lehtinen neljättä lukukauttaan

Samu Kohtala aloitti (puoli lukukautta) neljättä lukukauttaan opiskelutauon jälkeen

Olli-Petteri Sisto aloitti opettajaopintonsa syyslukukauden alussa

Tuuli-Maria Nilsson (kolmannen vuoden opiskelija) kävi täydentämässä New Yorkissa käymiään opettajaopintoja syksyllä 2014.

Syyslukukaudella 2014 opettajakoulussa opettivat

Enni Lakkala (HoT),

Hannele Kiikkala (nimetty assistentti),

Seija Varkila (anatomian ja fysiologian opettaja).

Koulussa vieraili Andrew Brown (senioriopettaja, sellisti, soitinrakentaja) marraskuun lopussa pitämässä pienen työpajan ja juhlistamassa Tuula Hietalan valmistumista sekä Tuuli Nilssonin viimeisiä päiviä opettajakoulussa ennen New Yorkiin paluuta.

Koululla vieraili tekniikan perusteita opiskelemassa muusikkoryhmä Jyväskylästä AT-tietoisuusviikon stressi-teeman ja pianisti Laura Kuisman kokoamana. Pari opettajakouluun aikovaa kävi tutustumassa kouluun syyslukukauden aikana.

Syksyn toinen projekti opasti itsen käyttöön satulatyössä ja kävimme myös ratsastamassa Hannen Fasulla. Syksyllä paneuduimme kolmannessa projektissa itsen käyttöön vedessä Shaw-metodin pohjalta ja tutkimme krooliuintia ensin pari viikkoa kuivaharjoitteluna ja sitten uimahallissa: nosteen, vastuksen, sukellusrefleksien, liu’un ihoaistimusten, liikesarjojen ja hengityksen ajoituksen maailmat tulvivat tutummiksi.

Kolmasvuotisilla Tuulalla ja Tuulilla kävi harjoitusoppilaita koululla ja Tuula osallistui Seinäjoella ja Orivedellä pidetyille Enni Lakkalan pitämille lyhytkursseille avustavana opettajaharjoittelijana. Hienoa työtä Tuula.

Kuvin kerrottuna opettajakoulun alkuvuosiin voi kurkistaa koulun facebook-sivuilla ja keskeneräisestä saa tykätäkin :)

Syksylle 2014 ja tammikuulle 2015 on menossa haku Alexander-tekniikan opettajakouluun. Hakuohjeet löydät tämän sivuston osioista.